Monilla aloilla ollaan jo luiskalla kohti tekijäpulaa. Työntekemisen mallit ja -tarpeet ovat monimuotoistuneet. Yksityiselämää ja töitä yritetään sovitella yhteen monilla tavoilla, sekä ajassa että paikassa. Nämä tarpeet synnyttävät kohtaanto-ongelmia, jotka haittaavat yritysten kasvutavoitteita ja ihmisten työllistymistä toivomallaan tavalla. Siksi kaikki keinot, joilla työ ja tekijä saadaan paremmin, nopeammin ja muutoksen hyväksyen kohtaamaan, olisi hyvä ottaa käyttöön.
Puhuessani anonyymistä rekrytoinnista, ensimmäinen ajatus tuntuu usein olevan, että henkilövalinnan mahdollisuus poistuu ja henkilöriskit kasvava – ja rehellisesti, siltähän se vähän saattaa kuulostaakin. Kyse on kuitenkin siitä, että työpaikat keskeisine ehtoineen ovat näkyvillä ja hakuprosessin alkupää on mahdollisimman lavea. Realistinen, mutta mahdollistava, eikä karsiva. Tämä laajentaa potentiaalisten hakijoiden määrää.
Työntekijä voi arvioida itse ilmoitetun palkan ja pätevyysvaatimusten perusteella, kiinnostaako tehtävä ja toisaalta kertoa itsestään myös osaamista ja vahvuuksia, joita työnantaja ei ehkä tule edes kysyneeksi. Ajattelen, että tässä vaiheessa anonymiteetti tukee molemminpuolista kiinnostuksen syntymistä työsuhdekeskeisesti siten, että työnteon peruspalikat kohtaavat.
Sitten alkaa oikeastaan se rekrytointi eli kutsutaan henkilö tapaamiseen ja mietitään, tuntuisiko hyvältä ajatukselta jatkaa yhdessä eteenpäin. Kun kompensaatiokin on jo selvillä, niin sitä palkkakeskustelua ei tarvitse enää jännittää ja aiheuttaa kitkaa jo työsuhteen lähtöteineissä.
Jos jo kuukausia olet pitänyt auki tehtävää, johon ei ole saatu yhtään pätevää hakijaa, niin miksi et kokeilisi anonyymiä rekrytointia? Mikä voi mennä enemmän pieleen kuin olla ilman tekijää? Digissä prosessista kertyy myös dataa, jolla voit hakuja parannella ja löytää avainasiat menestyä muuttuneessa työelämässä. Minä ainakin yritän opetella niitä joka päivä.
What got me here won’t get me there.
Pia Westman
PeiDein mentori
